top of page
Search

Virtuaalitapahtumat voittivat minut puolelleen

Updated: Feb 22, 2021

Virtuaalitapahtumat herättävät melko harvassa meistä kovin lämpimiä ajatuksia, vaikka olemmekin jo lähes vuoden ajan niihin erilaisissa yhteyksissä totutelleet. Kehno maine ei oikeastaan ole mikään ihme, sillä niin moni odotettu livetapahtuma on siirretty toteutettavaksi ruutujen välityksellä kuluneen vuoden aikana. Virtuaalitapahtumia järjestetään tässä ajassa lähtökohtaisesti poikkeusolojen pakottamana, ja niitä tulee väkisinkin verrattua alunperin suunnitteilla olleisiin livetapahtumiin. Monikaan meistä ei varmaankaan olisi itse valinnut juhlivansa esimerkiksi valmistujaisia, vappua tai viisikymppisiä kotisohvalta, mutta olemme sopeutuneet uuteen tilanteeseen. Itsekin keväästä lähtien erilaisiin verkkototeutuksiin osallistuneena on myönnettävä, että usein on tuntunut siltä, kuin katsoisi televisiota siten, ettei saa itse valita kanavaa. Kuulluksi tai nähdyksi tulemisen tunteesta ja verkostoitumisesta ei ole ollut tietoakaan, ja yhtymäkohtia oikeisiin tapahtumiin on ollut vaikea löytää.

Omat ajatukseni ovat kuitenkin viimeisen puolen vuoden aikana muuttuneet paljonkin ja siitä kunnia kuuluu kollegoilleni Ramsonilla. Olemme tehneet ison työn todistaaksemme ensin itsellemme, ja sitten myös muille ympärillämme, että myös virtuaalitapahtuma voi olla aidosti vuorovaikutteinen, eri aisteja stimuloiva, mieleenpainuva ja elämyksellinen kokemus. Laatikon ulkopuolelta ajattelu, hyvä projektinhallinta ja monipuolisen osaajaverkoston yhdistäminen ovat tässä(kin) avaimia onnistumiseen.

Vielä kun voisimme luopua vertailusta livetapahtumiin, sillä se on epäreilu asetelma. Virtuaalitapahtuma on täysin oma juttunsa, ja on hienoa, että vaihtoehtoisia toteutuksia tehdään sillä aikaa, kun rajoitukset eivät mahdollista kokoontumista fyysisesti samaan paikkaan. Ammattimaisesti toteutettuna myös verkkotapahtuma voi olla ikimuistoinen kokemus, pakohetki arjesta tai kuukauden kohokohta.

Virtuaalitapahtumat tulevat luonnollisesti kasvattamaan suosiotaan myös poikkeusajan jälkeisessä maailmassa, mikä on pelkästään positiivista. Silloin ruutujen välityksellä toteutettaviksi voidaan valita vain ne tapahtumat, joiden luonne sellaiseen sopii. Ne eivät enää tunnu pakotetuilta, vaan voidaan nähdä myös arkea helpottavina tekijöinä. Erityisesti työelämän tapahtumiin virtuaalitoteutuksilla on paljon annettavaa. Jokaista konferenssia varten ei tarvitse ajaa tunteja tai lentää toiselle puolelle maapalloa. Meidät on nyt kollektiivisesti ja ennennäkemättömän perusteellisesti koulutettu ottamaan osaa erilaisiin toteutuksiin etänä myös tulevaisuudessa.


Olen valtavan ylpeä meidän tiimistä ja kiitollinen siitä, että saamme tehdä huikeita virtuaalitoteutuksia ammattitaitoisten ja intohimoisten ihmisten ympäroimänä maailman parhaille asiakkaille.





348 views
bottom of page